Retkeilyä

Meistä on hauska tehdä veneellä päiväretkiä lähialueen retkipaikkoihin, retkeily tuo vaihtelua mökkielämään ja samalla näkee uusia (tai vanhoja) maisemia eikä tarvitse tehdä paljoa valmistelevia operaatioita. Kassiin uimakamppeet, varavaatteet ja eväät ja matka voi alkaa. Monilta retkipaikoilta löytyy hyvä uimapaikka, kompostivessa ja nuotiopaikka ja joistain jopa laituri ja sauna. Kaikkein hauskinta retkeily on silloin, kun saamme mukaan houkuteltua jonkun tuttavaperheen. Lapset viihtyvät ja aikuisistakin on mukava, kun on mukavaa jutteluseuraa.

Puruvedellä yksi suosikkipaikkamme on Metsähallituksen ja/tai Pidä Saaristo Siistinä ry:n (paikalla olevien kyltien mukaan on Metsähallituksen paikka, mutta löytyy myös Pidä Saaristo Siistinä ry:n listoilta) Petrisaaressa oleva Petrinlampi. Siellä on hieno, pitkä hiekkaranta ja Puruveden kirkkaassa vedessä on mukava sekä uida että snorklata.

Muutama päivä sitten teimme retken kahden tuttavaperheen kanssa tänne Petrisaareen. Tulipaikalla toinen tuttavaperhe keitti meille kaikille maistuvat nokipannukahvit. Heidän ohjeensa mukaan nuotiokahvi keitetään näin: nokipannuun mitataan sopiva määrä vettä (riippuu tietysti juojien määrästä, mikä on hyvä määrä), pannu nostetaan nuotiolle ja odotetaan, että vesi kiehuu. Kiehuvaan veteen lisätään pannukahvia yksi mitallinen vesimukillista kohden ja vielä yksi mitallinen pannua varten. Kahvin lisäksi veteen laitetaan yksi sokerinpala ja sekoitetaan varovasti. Pannu nostetaan pois nuotiolta ja kahvin annetaan tekeytyä hetki. Odottelu palkitaan ja kohta maistuva kahvi on valmista!

Vaikka kahvia ei keittäisikään, niin tulipaikalla on mukava grillata makkaraa ja syödä eväitä. Jostain syystä retkellä ruoka maistuu paremmin kuin kotona.

Olavinlinnan teemakierros

Perinteisesti olemme vieneet mökillä viipyneet lapsivieraat Olavinlinnaan. Se on koko perheen suosikkikohde Savonlinnassa, erityisesti siihen on mieltynyt kuopus, joka pitää sekä kirkoista (erityisesti vanhoista sellaisista) ja Olavinlinnasta.

Esikoisen kaverin kanssa kävimme Olavinlinnassa jo viime kesänä, mutta se ei tuntunut haittaavan, silti lapset empimättä ilmoittivat haluavansa sinne. Lähdimme siis matkaan, kaupungissa laiturissa oli hyvin tilaa ja saimme jopa valita sopivan paikan. Torilta on matkaa linnaan muutama sata metriä, matka sujui ongelmitta. Kuopus kulki suurimman osan matkasta loikkien innostuneena pieniä varsahyppyjä, muut kulkivat vähän rauhallisemmin.

Kierroksen alkua odotellessa tutustuimme omatoimisesti linnaan ja kävimme matkamuistomyymälässä katselemassa. Bastionissa kurkistelimme ampumaluukuista ulos ja mietimme millaista olisi ampua tykillä kohti vihollista.Mikähän oli osumatarkkuus näillä vanhoilla tykeillä? Järeitä ne ainakin olivat.

Olimme valinneet tällä kertaa koko perheelle suunnatun teemakierroksen. Tämän vuotisella teemakierroksella tutustuttiin linnan asukkaiden elämään 1600-luvulla. Oppaana toimi hienoniminen linnan päällikö ja kierroksen aikana tavattiin linnassa vierailulla ollut Pietari Brahe. Lapset auttoivat kierroksen aikana sekä pulassa ollutta linnan päälliköä että kokkia.

Teemakierroksella ei käyty yhdessäkään tornissa, mutta se ei tuntunut lapsia haittaavan (olihan torniin kiivetty edellisenä kesänä tavallisella kierroksella). Kierroksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus mennä vielä tavalliselle opastuskierrokselle, mutta ilmeisesti lapset olivat saaneet riittävän historia-annoksen, koska ilmoittivat yhteen ääneen, että lounas olisi houkuttelevampi vaihtoehto.

Kesäloman aloitus

Kesäloman vietämme mökillä. Ennen lomaa on hillitön pakkausurakka. Koska olemme mökillä monta viikkoa, pakkaamme mukaan vaatteita lähes kaikille mahdollisille kesäsäille. Voi olla, että on koleaa monta viikkoa tai sitten voi olla hellettä tai sadetta tai melkein mitä tahansa. Mökillä elämme ilman mukavuuksia, siellä ei ole pesukoneita tms. vempaimia, joihin on tottunut kaupungissa. Alkeellisissa oloissa eläminen viikkokaupalla asettaa vaatimuksia mukaan otettaville tavaroille, lähinnä vaatteille: niitä pitää olla paljon, jotta ei tarvitsisi nykkipyykillä pestä vaatteita välillä. No ei se haittaa, jos jotain pientä täytyy välillä pestä, mutta kesälomaani en halua viettää pyykkiä pesemällä. Mukaan pakkamme lähes kaikki omistamamme kesävaatteet.

Vaatteiden lisäksi tarvitsemme tietysti myös pyyhkeitä ja lakanoita. On varmaan aika helppo kuvitella minkälainen pino tavaraa on pyrkimässä mukaan. Tänä vuonna mies oli käynyt viemässä osan tavaroita jo etukäteen ja matkahuolto vie vielä lisää, niin silti auto tuli ihan täyteen. Mutta mukaan saatiin mahtumaan kaikki eikä viime hetken karsintaa tarvinut tehdä.

Tällä kertaa mukaan lähti esikoisen paras kaveri. Tytöt olivat jo kovasti odottaneet mökille lähtöä vaikka vain viikkoa aikaisemmin olivat kotiutuneet yhdessä vietetyltä leiriviikolta. Kaveri viettäisi meidän kanssa vajaan viikon, jonka jälkeen hänen vanhempansa kävisivät hakemassa hänet. Sama tyttö oli ollut meidän mukana jo edellisenä kesänä, joten tänä vuonna tiesimme puolin ja toisin mitä odottaa. Mökkielämä ja liikkuminen veneellä oli siis tuttua jo viime kesältä ja me vanhemmat taas muistimme, miten miellytävästi viikko oli sujunut. Tytöt viihtyivät yhdessä eikä kukaan käynyt valittamassa meille, että oli tylsää tai ei keksi mitään tekemistä. Kunhan vain ruokaa huolehti heille muutaman tunnin välein, niin elämä heidän kanssaan oli vaivatonta.

Perille päästyämme tytöt valtasivat edellisvuoden tapaan vintin. Siellä he saisivat olla omissa oloissaan ja levittää petshopinsa miten tahtoivat. Eikä kukaan tylsä haluaisi, että ne kerättäisiin astioiden, siivouksen tai jonkun muun yhtä tylsän edestä välillä pois.

Tietokonetta hankkimassa

Olen miettinyt kannettavan ostamista jo pitempään, olisi niin kätevä kun saisi otettua tietokoneen mukaansa ja sitä saisi käytettyä kotonakin missä haluaa (ei olisi sidottu yhteen paikkaan).

Kesäloman lähestyessä iski paniikki. Käytännössä kaikki valokuvamme ovat tietokoneella ja pyrimme ottamaan kuvia paljon ajatuksella kun tarpeeksi näpsii, niin mukaan mahtuu muutama loisto-otos. Valokuvia olisi kiva päästä katsomaan tietokoneelta myös loman aikana, en tykkää yhtään tihrustaa otoksia pieneltä kameran näytöltä.

Eli ei muuta kuin läppäriä ostamaan. Muutama ilta kului surffatessa netissä sopivaa konetta etsimässä. Piti tehdä tavattoman vaikeita linjapäätöksiä: ostaisiko tavallisen läppärin, miniläppärin vai macin. Meillä on kotikoneena mac ja isäntä pitää sitä aivan erinomaisena. Minä olen tottunut käyttämään pc:tä ja hermot menee aina, kun mac ei toimi samalla lailla kuin pc, mutta myönnettäköön, että macissa joidenkin asioiden hoito on ihanan helppoa. Melkein tuli päänsärky näitä vaihtoehtoja miettiessä. Lisäksi macin puolesta puhui se, että kotona olla jökötti jo yksi sellainen. Kahden samantyyppisen koneen rinnakkaiskäyttö kuulostaa helpommalta kuin täysin erilaisten, erityisesti kun ei ole mitään bittinikkariainesta.

Päätin muutaman illan kuluessa ehdin päättää asian moneen kertaan. Seuraavassa hetkessä tuntui, että päätöstä olisi muutettava. Tätä olisi varmaan jatkunut loputtomiin, jos kesäloma ei olisi lähestynyt.

Lopulta hylkäsin macin hinnan ja suuremman koon takia ja päädyin miniläppäriin. Mutta niitäkin oli tavattomasti erilaisia ja sitten piti tarjonnasta valikoida itselleen sopiva: hyvä, mutta ei liian kallis. Lopulta löysin tarjonnasta sellaisin, jonka arvelin sopivan minulle.

Puhelin ja vaari

Kuopus, joka ei osaa puhua kuin muutaman sanan, on keksinyt puhelimen. Hän haluaisi soittaa vaarille 10 minuutin välein. Kaivaa minun puhelimen esiin jostain kätköstä ja ilmoittaa (viittomalla ja muuten elehtimällä), että haluaa soittaa vaarille.

Onneksi vaari ainankin vielä ilahtuu soittamisesta, vaikka ihan niin usein emme hänelle soittelekaan kuin kuopus haluaisi. Kun soitamme vaarille, kytken kaiuttimen päälle ja voi sitä hauskuutta, kun vaari vastaa. Kuopus sanoo iloisesti "aa'ii" ja nauraa iloisesti. Kaiuttimen ansiosta minäkin saan välillä jonkun sanasen väliin ja näin saamme hoidettua myös asiat (jos niitä on). Pääsasia on kuitenkin "aa'ii", nauraminen ja vaarin äänen kuuleminen.

Kuopus on kovasti tykästynyt vaariin muutenkin. Vaari on kätevä käsistään ja voi sitä riemua, kun kuopus pääsee osallistumaan johonkin hänen nikkarointiprojektiinsa. Niitä muistellaan viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia! Vanhoista valokuvista löytyy kuopus ja vaari nikkaroimasta mökillä kukkatelinettä mummille, laittamassa kesäkeittiöön ikkunoita, rakentamassa uutta puukatosta jne. jne. Kaikki työvaiheet ovat tärkeitä, mittaaminen, sahaaminen, mallintaminen, naulaaminen.

Jotenkin on niin mukava seurata kuopuksen riemua ja sitä kuinka hän omalla tavallaan nauttii yhteisistä hetkistä vaarin kanssa. Silloin sitä ymmärtää, että lasten kanssa tärkeimmät muistot syntyvät yhdessä vietetystä ajasta ja mukaan ottamisesta, ei siihen tarvita mitään humputuksia, laatuaikaa, vaan tavallinen aika ja arkinen tekeminen on tärkeintä.

Satoa odotellessa

Katselin tänään pihalla, että marjapensaat näyttävät siltä, että niistä tulee hyvä sato, jos tuholaiset tai linnut eivät iske. Meillä on muutama pensas pihalla, ei niinkään siksi, että säilöisin marjoja suuria määriä pakasteena tai hillona, siihen taidan olla ihan liian laiska, mutta pensaista on etenkin lasten mielestä kiva syödä marjoja. Karviaiset ovat erityisesti kuopuksen mieleen, marja-aikaan hän parkkeeraa itsensä pensaan viereen ja yrittää syödä marjoja kaksin käsin. Marjojen löytäminen ja poimiminen ei aina onnistu, mutta autettuna marjat löytävät suuhun.

Muistan itsekin, että karviaiset olivat lapsena suurta herkkuani. Ja eipä silti, maistuvat ne vieläkin. Karviaisten lisäksi toinen suosikkini oli (ja on edelleen) valkeat viinimarjat, niissä on jotenkin pehmeämpi maku kuin punaisissa. Meillä on niitä istuttuna muutama pensas, mutta osa niistä on jostain kummallisesta syystä väriltään vaalean punaisia. Liekö jokin punaisen ja valkoisen viinimarjan sekoitus? Jotkut mustat viinimarjat ovat tosi makeita ja lempeän maukkaita. Esikoisen ehdoton suosikki on punaiset viinimarjat, kun hän oli pieni, niin lahjoimme häntä karkkien sijaan pakastetuilla viinimarjoilla. Vieläkin jos esikoinen on kipeä tai muuten ressukka, niin hän kysyy, voisiko saada marjoja pakastimesta.

Meitä jokaista miellyttämään pihalle on istutettu muutama pensas joka sorttia. Tosin muutamana viime vuonna juuri karviaisista on tullut hyvä sato, parempi kuin viinimarjoista. Vai olisiko niin, että linnut eivät löydä karviaisia pensaista yhtä helposti kuin viinimarjoja?

Kesäruokaa

Kesällä syömme keittoja, koko perheen suosikkikeitto on vihannessosekeitto. Alkujaan aloin tehdä keittoja, koska niissä sain lapsille menemään ravintoaineita (lähinnä kasviksia ja lihaa) helposti suunnilleen oikeassa suhteessa. Tästä vihanneskeitosta tykkään myös siksi, että reseptiä voi muunnella sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Aina käytän kuitenkin perunoita ja bataattia tasaamaan makua ja antamaan väriä.

*****

VIHANNESSOSEKEITTO

2-3 perunaa

1-2 bataattia

2-3 sipulia

pala kukkakaalia ja/tai keräkaalia

pieni pala lanttua

1-2 kasvisliemikuutiota

1 paketti tuorejuustoa (maustamaton tai yrteillä maustettu käy hyvin)

vettä

mustapippuria

Ensin vihanneksit kuoritaan ja paloitetellaan. Paloitellut vihannekset laitetaan kattilaan ja vettä lisätään niin, että vihannekset juuri ja juuri peittyvät. Sekaan lisätään kasvisliemikuutiot ja keitetään kunnes vihannekset ovat pehmeitä. Soseutetaan sauvasekoittimella ja joukkoon lisätään tuorejuusto. Tarkistetaan sakeus, jos on liian vetelää, niin sitten voi suurustaa vehnäjauhoilla (1-2 rkl vehnäjauhoja sekoitetaan puoleen desiin kylmää vettä ja kun on "juoksevaa" niin kaadetaan kiehuvaan keittoon ja annetaan kiehua muutama minuutti). Soseutettu keitto maustetaan lisäämällä hieman pippuria.

*****

Perinteisesti syömme tätä keittoa krutonkien kanssa. Jos (ja kun) keittoa jää yli, niin lopun pakastan. Mikäli pakasteesta sulatetun keiton rakenne on muuttunut rakeiseksi, niin suurustamalla vehnäjauhoilla (ohje yllä) sen saa taas kauniin ja tasaisen näköiseksi.

Vaihtelun vuoksi keittoon voi lisätä mausteeksi chevre-vuohenjuustoa, se antaa keittoon hyvän maun.

Keiton salaisuus (ainakin meillä) on tuorejuustossa ja soseuttamisessa. Kokeilin kerran tehdä keittoa mökillä (sauvasekoitinta ei käytössä), eikä siitä tullut kovin houkuttelevaa. Tuorejuusto parantaa keiton väriä, kerran kokeilin sen korvaamista maustetulla ruokakermalla, mutta silloin keittoon tuli kesäkeittomainen maku.

Haikeutta

Esikoinen lähti sunnuntaina toista kertaa kesäleirille ja olo on vähän haikea. Vasta eilen hän oli niin pieni ja avuton ja nyt jo haluaa viettää aikaa muualla. Lähti leirille parhaan kaverinsa kanssa ja leiriä on jo odotettu kovasti. Tiesi, mitä odottaa ja lisänä tänä vuonna on siis matkassa yhdessä bestiksensä kanssa. Odotettavissa heillä siis hauska viikko, mutta mutta...

Viime vuonna, kun esikoinen lähti leirille, ei jaksanut tai halunnut itse kantaa tavaroitaan. Tänä vuonna oli jo itsenäisempi ja vaikka oli helle, ilmoitti kantavansa lähes itsensä kokoisen rinkan itse. Ja kantoi myös. Oli muutenkin jo vanha tekijä, nyt ei enää jännittänyt älyttömästi kuten vuosi sitten, enemmän ilmassa oli odotusta ja malttamattomuutta.

Minä, äiti en ole tottunut siihen, että esikoinen ei ole kotona. Hän on toki välillä ollut yökylässä jonkun kaverinsa luona, mutta kuitenkin aika harvakseltaan. Useimmiten taitaa olla niin päin, että meillä on ylimääräisiä, ei alimääräisiä, lapsia. Ja se sopii minulle!

Saa nähdä miten viikko sujuu, kun kotona on vain yksi lapsi. Miten sitä osaa ollakaan?

Retki Kerimäelle

Sään suosiessa ajoimme veneellä Savonlinnasta Kerimäelle. Kerimäki sijaitsee Etelä-Savossa kirkasvetisen Puruveden rannalla, savoksi Kerimäki lausutaan suunnilleen niin, että i-kirjaimet putoavat pois.

Matka Kerimäelle sujui leppoisasti: ilma oli helteinen ja järvimaisemat hienoja. Olimme syöneet ennen lähtöä, joten lapset olivat suht rauhallisia ja lähes pysyivät sovussa. Kuopus tuntui välillä nuokkuvan, mutta väsymyksestä huolimatta hän ei suostunut ottamaan nokosia, ilmeisesti tosimiehet eivät torku veneessä ainakaan matkan aikana. Koska olimme lähteneet matkaan vasta iltapäivällä, emme olleet perilläkään kovin aikaisin, mutta se ei tällä kerralla haitannut lainkaan.

Reitti satamaan oli hyvin merkitty, asiointilaituri oli helppo löytää. Laiturissa oli hyvin tilaa, saimme veneen mukavasti sivuparkkiin. Satamaan tullessa ihastelimme venevalkamien komeaa punaista rivistöä. Se näytti nostalgiselta ja toi mieleen vuosikymmeniä sitten menneen ajan. Satamasta kävelimme muutaman sata metriä katsomaan maailman suurinta puukirkkoa. Ilma oli helteinen, mutta kävely sujui iloisissa tunnelmissa. Jostain syystä kuopus pinkeilee kaikista kirkoista, joten hän jaksoi kävellä itse ylämäkeä kirkolle asti. No, tosin muutaman kerran ehdotti, josko joku kantaisi.

Kerimäen kirkon rakentaminen alkoi 1844 ja se valmistui 1847. Kirkko on rakennettu puusta ja sen kerrotaan olevan maailman suurin puukirkko. Kirkossa on noin 3 000 istumapaikkaa, mutta seisomapaikkojen kanssa kirkkoon mahtuu noin 5 000 ihmistä. Aikanaan kirkkoherra halusi suuren kirkon, jotta sinne mahtuisi kerralla puolet seurakunnasta. Kerimäki oli tuolloin isompi pitäjä, siellä oli noin 12 000 asukasta, nykyisin asukkaita on noin puolet siitä 5 700.

Seurakunnalla ei ollut varoja rakentaa suurta kirkkoa kivestä, joten rakennusmateriaaliksi valittiin puu. Kirkon rakentamiseen velvoitettiin seurakunnan jäsenet, jokainen talo voi lähettää työhön joko yhden miehen tai kaksi naista. Näiden lisäksi seurakunta palkkasi joitain ammattimiehiä mm. muurareita. Vaikka kirkko rakennettiin puusta, se sai vaikutteita ajalleen tyypillisistä kivisistä empirerakennuksista, mm. puusta tehtyihin pylväisiin maalattiin marmorikuviointi. Tosin marmorikuviointia ei välttämättä marmorikuvioinniksi tunnistanut, koska maalaajina toimivat paikalliset talonpojat, joista monikaan ei ollut nähnyt marmoria luonnossa. Lopputoloksesta ei silti tullut huonoa vaan oikeastaan aika hauska, koska nyt jää tilaa katsojan mielikuvitukselle. Monien sanotaan näkevän pylväissä paikkakunnan henkeen ja luonteeseen marmoria paremmin sopivan veden aaltoliikkeen tai koivun rungon.

Kirkossa oli mukava ja leppoisa opas, joka kertoili tarinoita sekä kirkosta että sen rakentamisesta. Opas vaikutti asiansa osaavalta, kaikkiin kysymyksiin vastasi laveasti vuosilukuja muita faktoja luetellen. Olimme saapuneet kirkkoon vain hieman ennen sen sulkemisaikaa, mutta siitä opas ei ollut millänsilläkään. Palveli vielä ystävällisesti meidän jälkeenkin, siis selvästi kuuden jälkeen saapuneita vierailijoita, kommentoiden iloisesti ettei hänellä ole mihinkään kiire ja että palkka juoksee edelleen. Valitettavan harvoin törmää vastaavanlaiseen asiakasystävällisyyteen nykyisin (en kyllä tiedä törmäsikö siihen ennen yhtään se useammin).

Kirkkoon tutustuttuamme suuntasimme vielä kellotapuliin. Siellä toimi pieni kioski, josta ostimme lasten riemuksi ja aikuistenkin virkistykseksi jäätelöt. Jäätelö on niin hyvää helteellä! Kellotapulin näköalatasanteelle kiipeämisestä meni pieni maksu, jonka suoritettuaan sinne pääsi kapuamaan vanhanaikaisa jyrkkiä portaita. Kuopus ei olisi niistä missään tapauksessa selvinnyt, joten hän jäi isän kanssa odottamaan alhaalle. Kiipesimme siis esikoisen kanssa kahdestaan varovasti portaita.

Ylös kipuaminen sujui ongelmitta. Porraspätkien välissä oli jopa levähdyspaikkoja ja joitain istuimia. Emme tietenkään malttaneet pysähdellä kuin hetkeksi vilkaisemaan ympäristöä ja sitten jatkoimme taas rauhalliseen tahtiin ylöspäin. Ylhäältä näki sekä Kerimäen keskustaa (ei kovin iso) että Puruveden maisemaa. Puruvesi oli näistä mielenkiintoisempi vaihtoehto, ainankin meistä. Ylhäällä otimme muutaman valokuvan ja sitten aloitimme hitaan kipuamisen alas. Tai esikonen ei kyllä ollut kovin hidas, vaikkakin kuulema varovainen. Minusta alaspäin meno oli paljon pahempi kuin ylöspäin kiipeäminen. Jos katsoi alas, niin vatsanpohjassa kouraisi ja portaatkin tai vähintään kaiteet tuntuivat horjuvan. Mutta alas kuitenkin päästiin askel kerrallaan ja loppujen lopuksi aika kivutta.

Vaikka oli jo ilta, niin ilma oli edelleen helteinen, joten päätimme ennen kotimatkaa poikketa sataman vieressä olevalla uimarannalla. Uimaranta oli lapsiystävällinen: ranta syveni loivasti ja pohja oli kova hiekkapohja. Lämpimistä säistä johtuen vesi oli pulikointilämpöistä pintavettä. Uiminen virkisti mieltä kivasti ja tunsimme olevamme ihan vedossa ennen kotimatkaa. Nälkäkin oli karkoitettu osin kotoa mukaan otettujen ja osin kaupasta ostettujen eväiden voimalla.