Kesäruokaa

Kesällä syömme keittoja, koko perheen suosikkikeitto on vihannessosekeitto. Alkujaan aloin tehdä keittoja, koska niissä sain lapsille menemään ravintoaineita (lähinnä kasviksia ja lihaa) helposti suunnilleen oikeassa suhteessa. Tästä vihanneskeitosta tykkään myös siksi, että reseptiä voi muunnella sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Aina käytän kuitenkin perunoita ja bataattia tasaamaan makua ja antamaan väriä.

*****

VIHANNESSOSEKEITTO

2-3 perunaa

1-2 bataattia

2-3 sipulia

pala kukkakaalia ja/tai keräkaalia

pieni pala lanttua

1-2 kasvisliemikuutiota

1 paketti tuorejuustoa (maustamaton tai yrteillä maustettu käy hyvin)

vettä

mustapippuria

Ensin vihanneksit kuoritaan ja paloitetellaan. Paloitellut vihannekset laitetaan kattilaan ja vettä lisätään niin, että vihannekset juuri ja juuri peittyvät. Sekaan lisätään kasvisliemikuutiot ja keitetään kunnes vihannekset ovat pehmeitä. Soseutetaan sauvasekoittimella ja joukkoon lisätään tuorejuusto. Tarkistetaan sakeus, jos on liian vetelää, niin sitten voi suurustaa vehnäjauhoilla (1-2 rkl vehnäjauhoja sekoitetaan puoleen desiin kylmää vettä ja kun on "juoksevaa" niin kaadetaan kiehuvaan keittoon ja annetaan kiehua muutama minuutti). Soseutettu keitto maustetaan lisäämällä hieman pippuria.

*****

Perinteisesti syömme tätä keittoa krutonkien kanssa. Jos (ja kun) keittoa jää yli, niin lopun pakastan. Mikäli pakasteesta sulatetun keiton rakenne on muuttunut rakeiseksi, niin suurustamalla vehnäjauhoilla (ohje yllä) sen saa taas kauniin ja tasaisen näköiseksi.

Vaihtelun vuoksi keittoon voi lisätä mausteeksi chevre-vuohenjuustoa, se antaa keittoon hyvän maun.

Keiton salaisuus (ainakin meillä) on tuorejuustossa ja soseuttamisessa. Kokeilin kerran tehdä keittoa mökillä (sauvasekoitinta ei käytössä), eikä siitä tullut kovin houkuttelevaa. Tuorejuusto parantaa keiton väriä, kerran kokeilin sen korvaamista maustetulla ruokakermalla, mutta silloin keittoon tuli kesäkeittomainen maku.

Haikeutta

Esikoinen lähti sunnuntaina toista kertaa kesäleirille ja olo on vähän haikea. Vasta eilen hän oli niin pieni ja avuton ja nyt jo haluaa viettää aikaa muualla. Lähti leirille parhaan kaverinsa kanssa ja leiriä on jo odotettu kovasti. Tiesi, mitä odottaa ja lisänä tänä vuonna on siis matkassa yhdessä bestiksensä kanssa. Odotettavissa heillä siis hauska viikko, mutta mutta...

Viime vuonna, kun esikoinen lähti leirille, ei jaksanut tai halunnut itse kantaa tavaroitaan. Tänä vuonna oli jo itsenäisempi ja vaikka oli helle, ilmoitti kantavansa lähes itsensä kokoisen rinkan itse. Ja kantoi myös. Oli muutenkin jo vanha tekijä, nyt ei enää jännittänyt älyttömästi kuten vuosi sitten, enemmän ilmassa oli odotusta ja malttamattomuutta.

Minä, äiti en ole tottunut siihen, että esikoinen ei ole kotona. Hän on toki välillä ollut yökylässä jonkun kaverinsa luona, mutta kuitenkin aika harvakseltaan. Useimmiten taitaa olla niin päin, että meillä on ylimääräisiä, ei alimääräisiä, lapsia. Ja se sopii minulle!

Saa nähdä miten viikko sujuu, kun kotona on vain yksi lapsi. Miten sitä osaa ollakaan?

Retki Kerimäelle

Sään suosiessa ajoimme veneellä Savonlinnasta Kerimäelle. Kerimäki sijaitsee Etelä-Savossa kirkasvetisen Puruveden rannalla, savoksi Kerimäki lausutaan suunnilleen niin, että i-kirjaimet putoavat pois.

Matka Kerimäelle sujui leppoisasti: ilma oli helteinen ja järvimaisemat hienoja. Olimme syöneet ennen lähtöä, joten lapset olivat suht rauhallisia ja lähes pysyivät sovussa. Kuopus tuntui välillä nuokkuvan, mutta väsymyksestä huolimatta hän ei suostunut ottamaan nokosia, ilmeisesti tosimiehet eivät torku veneessä ainakaan matkan aikana. Koska olimme lähteneet matkaan vasta iltapäivällä, emme olleet perilläkään kovin aikaisin, mutta se ei tällä kerralla haitannut lainkaan.

Reitti satamaan oli hyvin merkitty, asiointilaituri oli helppo löytää. Laiturissa oli hyvin tilaa, saimme veneen mukavasti sivuparkkiin. Satamaan tullessa ihastelimme venevalkamien komeaa punaista rivistöä. Se näytti nostalgiselta ja toi mieleen vuosikymmeniä sitten menneen ajan. Satamasta kävelimme muutaman sata metriä katsomaan maailman suurinta puukirkkoa. Ilma oli helteinen, mutta kävely sujui iloisissa tunnelmissa. Jostain syystä kuopus pinkeilee kaikista kirkoista, joten hän jaksoi kävellä itse ylämäkeä kirkolle asti. No, tosin muutaman kerran ehdotti, josko joku kantaisi.

Kerimäen kirkon rakentaminen alkoi 1844 ja se valmistui 1847. Kirkko on rakennettu puusta ja sen kerrotaan olevan maailman suurin puukirkko. Kirkossa on noin 3 000 istumapaikkaa, mutta seisomapaikkojen kanssa kirkkoon mahtuu noin 5 000 ihmistä. Aikanaan kirkkoherra halusi suuren kirkon, jotta sinne mahtuisi kerralla puolet seurakunnasta. Kerimäki oli tuolloin isompi pitäjä, siellä oli noin 12 000 asukasta, nykyisin asukkaita on noin puolet siitä 5 700.

Seurakunnalla ei ollut varoja rakentaa suurta kirkkoa kivestä, joten rakennusmateriaaliksi valittiin puu. Kirkon rakentamiseen velvoitettiin seurakunnan jäsenet, jokainen talo voi lähettää työhön joko yhden miehen tai kaksi naista. Näiden lisäksi seurakunta palkkasi joitain ammattimiehiä mm. muurareita. Vaikka kirkko rakennettiin puusta, se sai vaikutteita ajalleen tyypillisistä kivisistä empirerakennuksista, mm. puusta tehtyihin pylväisiin maalattiin marmorikuviointi. Tosin marmorikuviointia ei välttämättä marmorikuvioinniksi tunnistanut, koska maalaajina toimivat paikalliset talonpojat, joista monikaan ei ollut nähnyt marmoria luonnossa. Lopputoloksesta ei silti tullut huonoa vaan oikeastaan aika hauska, koska nyt jää tilaa katsojan mielikuvitukselle. Monien sanotaan näkevän pylväissä paikkakunnan henkeen ja luonteeseen marmoria paremmin sopivan veden aaltoliikkeen tai koivun rungon.

Kirkossa oli mukava ja leppoisa opas, joka kertoili tarinoita sekä kirkosta että sen rakentamisesta. Opas vaikutti asiansa osaavalta, kaikkiin kysymyksiin vastasi laveasti vuosilukuja muita faktoja luetellen. Olimme saapuneet kirkkoon vain hieman ennen sen sulkemisaikaa, mutta siitä opas ei ollut millänsilläkään. Palveli vielä ystävällisesti meidän jälkeenkin, siis selvästi kuuden jälkeen saapuneita vierailijoita, kommentoiden iloisesti ettei hänellä ole mihinkään kiire ja että palkka juoksee edelleen. Valitettavan harvoin törmää vastaavanlaiseen asiakasystävällisyyteen nykyisin (en kyllä tiedä törmäsikö siihen ennen yhtään se useammin).

Kirkkoon tutustuttuamme suuntasimme vielä kellotapuliin. Siellä toimi pieni kioski, josta ostimme lasten riemuksi ja aikuistenkin virkistykseksi jäätelöt. Jäätelö on niin hyvää helteellä! Kellotapulin näköalatasanteelle kiipeämisestä meni pieni maksu, jonka suoritettuaan sinne pääsi kapuamaan vanhanaikaisa jyrkkiä portaita. Kuopus ei olisi niistä missään tapauksessa selvinnyt, joten hän jäi isän kanssa odottamaan alhaalle. Kiipesimme siis esikoisen kanssa kahdestaan varovasti portaita.

Ylös kipuaminen sujui ongelmitta. Porraspätkien välissä oli jopa levähdyspaikkoja ja joitain istuimia. Emme tietenkään malttaneet pysähdellä kuin hetkeksi vilkaisemaan ympäristöä ja sitten jatkoimme taas rauhalliseen tahtiin ylöspäin. Ylhäältä näki sekä Kerimäen keskustaa (ei kovin iso) että Puruveden maisemaa. Puruvesi oli näistä mielenkiintoisempi vaihtoehto, ainankin meistä. Ylhäällä otimme muutaman valokuvan ja sitten aloitimme hitaan kipuamisen alas. Tai esikonen ei kyllä ollut kovin hidas, vaikkakin kuulema varovainen. Minusta alaspäin meno oli paljon pahempi kuin ylöspäin kiipeäminen. Jos katsoi alas, niin vatsanpohjassa kouraisi ja portaatkin tai vähintään kaiteet tuntuivat horjuvan. Mutta alas kuitenkin päästiin askel kerrallaan ja loppujen lopuksi aika kivutta.

Vaikka oli jo ilta, niin ilma oli edelleen helteinen, joten päätimme ennen kotimatkaa poikketa sataman vieressä olevalla uimarannalla. Uimaranta oli lapsiystävällinen: ranta syveni loivasti ja pohja oli kova hiekkapohja. Lämpimistä säistä johtuen vesi oli pulikointilämpöistä pintavettä. Uiminen virkisti mieltä kivasti ja tunsimme olevamme ihan vedossa ennen kotimatkaa. Nälkäkin oli karkoitettu osin kotoa mukaan otettujen ja osin kaupasta ostettujen eväiden voimalla.