*****
VIHANNESSOSEKEITTO
2-3 perunaa
1-2 bataattia
2-3 sipulia
pala kukkakaalia ja/tai keräkaalia
pieni pala lanttua
1-2 kasvisliemikuutiota
1 paketti tuorejuustoa (maustamaton tai yrteillä maustettu käy hyvin)
vettä
mustapippuria
Ensin vihanneksit kuoritaan ja paloitetellaan. Paloitellut vihannekset laitetaan kattilaan ja vettä lisätään niin, että vihannekset juuri ja juuri peittyvät. Sekaan lisätään kasvisliemikuutiot ja keitetään kunnes vihannekset ovat pehmeitä. Soseutetaan sauvasekoittimella ja joukkoon lisätään tuorejuusto. Tarkistetaan sakeus, jos on liian vetelää, niin sitten voi suurustaa vehnäjauhoilla (1-2 rkl vehnäjauhoja sekoitetaan puoleen desiin kylmää vettä ja kun on "juoksevaa" niin kaadetaan kiehuvaan keittoon ja annetaan kiehua muutama minuutti). Soseutettu keitto maustetaan lisäämällä hieman pippuria.
*****
Perinteisesti syömme tätä keittoa krutonkien kanssa. Jos (ja kun) keittoa jää yli, niin lopun pakastan. Mikäli pakasteesta sulatetun keiton rakenne on muuttunut rakeiseksi, niin suurustamalla vehnäjauhoilla (ohje yllä) sen saa taas kauniin ja tasaisen näköiseksi.
Vaihtelun vuoksi keittoon voi lisätä mausteeksi chevre-vuohenjuustoa, se antaa keittoon hyvän maun.
Keiton salaisuus (ainakin meillä) on tuorejuustossa ja soseuttamisessa. Kokeilin kerran tehdä keittoa mökillä (sauvasekoitinta ei käytössä), eikä siitä tullut kovin houkuttelevaa. Tuorejuusto parantaa keiton väriä, kerran kokeilin sen korvaamista maustetulla ruokakermalla, mutta silloin keittoon tuli kesäkeittomainen maku.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti