Retkeilyä

Meistä on hauska tehdä veneellä päiväretkiä lähialueen retkipaikkoihin, retkeily tuo vaihtelua mökkielämään ja samalla näkee uusia (tai vanhoja) maisemia eikä tarvitse tehdä paljoa valmistelevia operaatioita. Kassiin uimakamppeet, varavaatteet ja eväät ja matka voi alkaa. Monilta retkipaikoilta löytyy hyvä uimapaikka, kompostivessa ja nuotiopaikka ja joistain jopa laituri ja sauna. Kaikkein hauskinta retkeily on silloin, kun saamme mukaan houkuteltua jonkun tuttavaperheen. Lapset viihtyvät ja aikuisistakin on mukava, kun on mukavaa jutteluseuraa.

Puruvedellä yksi suosikkipaikkamme on Metsähallituksen ja/tai Pidä Saaristo Siistinä ry:n (paikalla olevien kyltien mukaan on Metsähallituksen paikka, mutta löytyy myös Pidä Saaristo Siistinä ry:n listoilta) Petrisaaressa oleva Petrinlampi. Siellä on hieno, pitkä hiekkaranta ja Puruveden kirkkaassa vedessä on mukava sekä uida että snorklata.

Muutama päivä sitten teimme retken kahden tuttavaperheen kanssa tänne Petrisaareen. Tulipaikalla toinen tuttavaperhe keitti meille kaikille maistuvat nokipannukahvit. Heidän ohjeensa mukaan nuotiokahvi keitetään näin: nokipannuun mitataan sopiva määrä vettä (riippuu tietysti juojien määrästä, mikä on hyvä määrä), pannu nostetaan nuotiolle ja odotetaan, että vesi kiehuu. Kiehuvaan veteen lisätään pannukahvia yksi mitallinen vesimukillista kohden ja vielä yksi mitallinen pannua varten. Kahvin lisäksi veteen laitetaan yksi sokerinpala ja sekoitetaan varovasti. Pannu nostetaan pois nuotiolta ja kahvin annetaan tekeytyä hetki. Odottelu palkitaan ja kohta maistuva kahvi on valmista!

Vaikka kahvia ei keittäisikään, niin tulipaikalla on mukava grillata makkaraa ja syödä eväitä. Jostain syystä retkellä ruoka maistuu paremmin kuin kotona.

Olavinlinnan teemakierros

Perinteisesti olemme vieneet mökillä viipyneet lapsivieraat Olavinlinnaan. Se on koko perheen suosikkikohde Savonlinnassa, erityisesti siihen on mieltynyt kuopus, joka pitää sekä kirkoista (erityisesti vanhoista sellaisista) ja Olavinlinnasta.

Esikoisen kaverin kanssa kävimme Olavinlinnassa jo viime kesänä, mutta se ei tuntunut haittaavan, silti lapset empimättä ilmoittivat haluavansa sinne. Lähdimme siis matkaan, kaupungissa laiturissa oli hyvin tilaa ja saimme jopa valita sopivan paikan. Torilta on matkaa linnaan muutama sata metriä, matka sujui ongelmitta. Kuopus kulki suurimman osan matkasta loikkien innostuneena pieniä varsahyppyjä, muut kulkivat vähän rauhallisemmin.

Kierroksen alkua odotellessa tutustuimme omatoimisesti linnaan ja kävimme matkamuistomyymälässä katselemassa. Bastionissa kurkistelimme ampumaluukuista ulos ja mietimme millaista olisi ampua tykillä kohti vihollista.Mikähän oli osumatarkkuus näillä vanhoilla tykeillä? Järeitä ne ainakin olivat.

Olimme valinneet tällä kertaa koko perheelle suunnatun teemakierroksen. Tämän vuotisella teemakierroksella tutustuttiin linnan asukkaiden elämään 1600-luvulla. Oppaana toimi hienoniminen linnan päällikö ja kierroksen aikana tavattiin linnassa vierailulla ollut Pietari Brahe. Lapset auttoivat kierroksen aikana sekä pulassa ollutta linnan päälliköä että kokkia.

Teemakierroksella ei käyty yhdessäkään tornissa, mutta se ei tuntunut lapsia haittaavan (olihan torniin kiivetty edellisenä kesänä tavallisella kierroksella). Kierroksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus mennä vielä tavalliselle opastuskierrokselle, mutta ilmeisesti lapset olivat saaneet riittävän historia-annoksen, koska ilmoittivat yhteen ääneen, että lounas olisi houkuttelevampi vaihtoehto.

Kesäloman aloitus

Kesäloman vietämme mökillä. Ennen lomaa on hillitön pakkausurakka. Koska olemme mökillä monta viikkoa, pakkaamme mukaan vaatteita lähes kaikille mahdollisille kesäsäille. Voi olla, että on koleaa monta viikkoa tai sitten voi olla hellettä tai sadetta tai melkein mitä tahansa. Mökillä elämme ilman mukavuuksia, siellä ei ole pesukoneita tms. vempaimia, joihin on tottunut kaupungissa. Alkeellisissa oloissa eläminen viikkokaupalla asettaa vaatimuksia mukaan otettaville tavaroille, lähinnä vaatteille: niitä pitää olla paljon, jotta ei tarvitsisi nykkipyykillä pestä vaatteita välillä. No ei se haittaa, jos jotain pientä täytyy välillä pestä, mutta kesälomaani en halua viettää pyykkiä pesemällä. Mukaan pakkamme lähes kaikki omistamamme kesävaatteet.

Vaatteiden lisäksi tarvitsemme tietysti myös pyyhkeitä ja lakanoita. On varmaan aika helppo kuvitella minkälainen pino tavaraa on pyrkimässä mukaan. Tänä vuonna mies oli käynyt viemässä osan tavaroita jo etukäteen ja matkahuolto vie vielä lisää, niin silti auto tuli ihan täyteen. Mutta mukaan saatiin mahtumaan kaikki eikä viime hetken karsintaa tarvinut tehdä.

Tällä kertaa mukaan lähti esikoisen paras kaveri. Tytöt olivat jo kovasti odottaneet mökille lähtöä vaikka vain viikkoa aikaisemmin olivat kotiutuneet yhdessä vietetyltä leiriviikolta. Kaveri viettäisi meidän kanssa vajaan viikon, jonka jälkeen hänen vanhempansa kävisivät hakemassa hänet. Sama tyttö oli ollut meidän mukana jo edellisenä kesänä, joten tänä vuonna tiesimme puolin ja toisin mitä odottaa. Mökkielämä ja liikkuminen veneellä oli siis tuttua jo viime kesältä ja me vanhemmat taas muistimme, miten miellytävästi viikko oli sujunut. Tytöt viihtyivät yhdessä eikä kukaan käynyt valittamassa meille, että oli tylsää tai ei keksi mitään tekemistä. Kunhan vain ruokaa huolehti heille muutaman tunnin välein, niin elämä heidän kanssaan oli vaivatonta.

Perille päästyämme tytöt valtasivat edellisvuoden tapaan vintin. Siellä he saisivat olla omissa oloissaan ja levittää petshopinsa miten tahtoivat. Eikä kukaan tylsä haluaisi, että ne kerättäisiin astioiden, siivouksen tai jonkun muun yhtä tylsän edestä välillä pois.

Tietokonetta hankkimassa

Olen miettinyt kannettavan ostamista jo pitempään, olisi niin kätevä kun saisi otettua tietokoneen mukaansa ja sitä saisi käytettyä kotonakin missä haluaa (ei olisi sidottu yhteen paikkaan).

Kesäloman lähestyessä iski paniikki. Käytännössä kaikki valokuvamme ovat tietokoneella ja pyrimme ottamaan kuvia paljon ajatuksella kun tarpeeksi näpsii, niin mukaan mahtuu muutama loisto-otos. Valokuvia olisi kiva päästä katsomaan tietokoneelta myös loman aikana, en tykkää yhtään tihrustaa otoksia pieneltä kameran näytöltä.

Eli ei muuta kuin läppäriä ostamaan. Muutama ilta kului surffatessa netissä sopivaa konetta etsimässä. Piti tehdä tavattoman vaikeita linjapäätöksiä: ostaisiko tavallisen läppärin, miniläppärin vai macin. Meillä on kotikoneena mac ja isäntä pitää sitä aivan erinomaisena. Minä olen tottunut käyttämään pc:tä ja hermot menee aina, kun mac ei toimi samalla lailla kuin pc, mutta myönnettäköön, että macissa joidenkin asioiden hoito on ihanan helppoa. Melkein tuli päänsärky näitä vaihtoehtoja miettiessä. Lisäksi macin puolesta puhui se, että kotona olla jökötti jo yksi sellainen. Kahden samantyyppisen koneen rinnakkaiskäyttö kuulostaa helpommalta kuin täysin erilaisten, erityisesti kun ei ole mitään bittinikkariainesta.

Päätin muutaman illan kuluessa ehdin päättää asian moneen kertaan. Seuraavassa hetkessä tuntui, että päätöstä olisi muutettava. Tätä olisi varmaan jatkunut loputtomiin, jos kesäloma ei olisi lähestynyt.

Lopulta hylkäsin macin hinnan ja suuremman koon takia ja päädyin miniläppäriin. Mutta niitäkin oli tavattomasti erilaisia ja sitten piti tarjonnasta valikoida itselleen sopiva: hyvä, mutta ei liian kallis. Lopulta löysin tarjonnasta sellaisin, jonka arvelin sopivan minulle.

Puhelin ja vaari

Kuopus, joka ei osaa puhua kuin muutaman sanan, on keksinyt puhelimen. Hän haluaisi soittaa vaarille 10 minuutin välein. Kaivaa minun puhelimen esiin jostain kätköstä ja ilmoittaa (viittomalla ja muuten elehtimällä), että haluaa soittaa vaarille.

Onneksi vaari ainankin vielä ilahtuu soittamisesta, vaikka ihan niin usein emme hänelle soittelekaan kuin kuopus haluaisi. Kun soitamme vaarille, kytken kaiuttimen päälle ja voi sitä hauskuutta, kun vaari vastaa. Kuopus sanoo iloisesti "aa'ii" ja nauraa iloisesti. Kaiuttimen ansiosta minäkin saan välillä jonkun sanasen väliin ja näin saamme hoidettua myös asiat (jos niitä on). Pääsasia on kuitenkin "aa'ii", nauraminen ja vaarin äänen kuuleminen.

Kuopus on kovasti tykästynyt vaariin muutenkin. Vaari on kätevä käsistään ja voi sitä riemua, kun kuopus pääsee osallistumaan johonkin hänen nikkarointiprojektiinsa. Niitä muistellaan viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia! Vanhoista valokuvista löytyy kuopus ja vaari nikkaroimasta mökillä kukkatelinettä mummille, laittamassa kesäkeittiöön ikkunoita, rakentamassa uutta puukatosta jne. jne. Kaikki työvaiheet ovat tärkeitä, mittaaminen, sahaaminen, mallintaminen, naulaaminen.

Jotenkin on niin mukava seurata kuopuksen riemua ja sitä kuinka hän omalla tavallaan nauttii yhteisistä hetkistä vaarin kanssa. Silloin sitä ymmärtää, että lasten kanssa tärkeimmät muistot syntyvät yhdessä vietetystä ajasta ja mukaan ottamisesta, ei siihen tarvita mitään humputuksia, laatuaikaa, vaan tavallinen aika ja arkinen tekeminen on tärkeintä.

Satoa odotellessa

Katselin tänään pihalla, että marjapensaat näyttävät siltä, että niistä tulee hyvä sato, jos tuholaiset tai linnut eivät iske. Meillä on muutama pensas pihalla, ei niinkään siksi, että säilöisin marjoja suuria määriä pakasteena tai hillona, siihen taidan olla ihan liian laiska, mutta pensaista on etenkin lasten mielestä kiva syödä marjoja. Karviaiset ovat erityisesti kuopuksen mieleen, marja-aikaan hän parkkeeraa itsensä pensaan viereen ja yrittää syödä marjoja kaksin käsin. Marjojen löytäminen ja poimiminen ei aina onnistu, mutta autettuna marjat löytävät suuhun.

Muistan itsekin, että karviaiset olivat lapsena suurta herkkuani. Ja eipä silti, maistuvat ne vieläkin. Karviaisten lisäksi toinen suosikkini oli (ja on edelleen) valkeat viinimarjat, niissä on jotenkin pehmeämpi maku kuin punaisissa. Meillä on niitä istuttuna muutama pensas, mutta osa niistä on jostain kummallisesta syystä väriltään vaalean punaisia. Liekö jokin punaisen ja valkoisen viinimarjan sekoitus? Jotkut mustat viinimarjat ovat tosi makeita ja lempeän maukkaita. Esikoisen ehdoton suosikki on punaiset viinimarjat, kun hän oli pieni, niin lahjoimme häntä karkkien sijaan pakastetuilla viinimarjoilla. Vieläkin jos esikoinen on kipeä tai muuten ressukka, niin hän kysyy, voisiko saada marjoja pakastimesta.

Meitä jokaista miellyttämään pihalle on istutettu muutama pensas joka sorttia. Tosin muutamana viime vuonna juuri karviaisista on tullut hyvä sato, parempi kuin viinimarjoista. Vai olisiko niin, että linnut eivät löydä karviaisia pensaista yhtä helposti kuin viinimarjoja?