Kuopus, joka ei osaa puhua kuin muutaman sanan, on keksinyt puhelimen. Hän haluaisi soittaa vaarille 10 minuutin välein. Kaivaa minun puhelimen esiin jostain kätköstä ja ilmoittaa (viittomalla ja muuten elehtimällä), että haluaa soittaa vaarille.
Onneksi vaari ainankin vielä ilahtuu soittamisesta, vaikka ihan niin usein emme hänelle soittelekaan kuin kuopus haluaisi. Kun soitamme vaarille, kytken kaiuttimen päälle ja voi sitä hauskuutta, kun vaari vastaa. Kuopus sanoo iloisesti "aa'ii" ja nauraa iloisesti. Kaiuttimen ansiosta minäkin saan välillä jonkun sanasen väliin ja näin saamme hoidettua myös asiat (jos niitä on). Pääsasia on kuitenkin "aa'ii", nauraminen ja vaarin äänen kuuleminen.
Kuopus on kovasti tykästynyt vaariin muutenkin. Vaari on kätevä käsistään ja voi sitä riemua, kun kuopus pääsee osallistumaan johonkin hänen nikkarointiprojektiinsa. Niitä muistellaan viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia! Vanhoista valokuvista löytyy kuopus ja vaari nikkaroimasta mökillä kukkatelinettä mummille, laittamassa kesäkeittiöön ikkunoita, rakentamassa uutta puukatosta jne. jne. Kaikki työvaiheet ovat tärkeitä, mittaaminen, sahaaminen, mallintaminen, naulaaminen.
Jotenkin on niin mukava seurata kuopuksen riemua ja sitä kuinka hän omalla tavallaan nauttii yhteisistä hetkistä vaarin kanssa. Silloin sitä ymmärtää, että lasten kanssa tärkeimmät muistot syntyvät yhdessä vietetystä ajasta ja mukaan ottamisesta, ei siihen tarvita mitään humputuksia, laatuaikaa, vaan tavallinen aika ja arkinen tekeminen on tärkeintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti