Katselin tänään pihalla, että marjapensaat näyttävät siltä, että niistä tulee hyvä sato, jos tuholaiset tai linnut eivät iske. Meillä on muutama pensas pihalla, ei niinkään siksi, että säilöisin marjoja suuria määriä pakasteena tai hillona, siihen taidan olla ihan liian laiska, mutta pensaista on etenkin lasten mielestä kiva syödä marjoja. Karviaiset ovat erityisesti kuopuksen mieleen, marja-aikaan hän parkkeeraa itsensä pensaan viereen ja yrittää syödä marjoja kaksin käsin. Marjojen löytäminen ja poimiminen ei aina onnistu, mutta autettuna marjat löytävät suuhun.
Muistan itsekin, että karviaiset olivat lapsena suurta herkkuani. Ja eipä silti, maistuvat ne vieläkin. Karviaisten lisäksi toinen suosikkini oli (ja on edelleen) valkeat viinimarjat, niissä on jotenkin pehmeämpi maku kuin punaisissa. Meillä on niitä istuttuna muutama pensas, mutta osa niistä on jostain kummallisesta syystä väriltään vaalean punaisia. Liekö jokin punaisen ja valkoisen viinimarjan sekoitus? Jotkut mustat viinimarjat ovat tosi makeita ja lempeän maukkaita. Esikoisen ehdoton suosikki on punaiset viinimarjat, kun hän oli pieni, niin lahjoimme häntä karkkien sijaan pakastetuilla viinimarjoilla. Vieläkin jos esikoinen on kipeä tai muuten ressukka, niin hän kysyy, voisiko saada marjoja pakastimesta.
Meitä jokaista miellyttämään pihalle on istutettu muutama pensas joka sorttia. Tosin muutamana viime vuonna juuri karviaisista on tullut hyvä sato, parempi kuin viinimarjoista. Vai olisiko niin, että linnut eivät löydä karviaisia pensaista yhtä helposti kuin viinimarjoja?


Jopas lähtee taas! Kiitos korjauksesta :) Ne bitit tuppaa välillä menemään vinksalleen itse kullakin.
VastaaPoistaAivan ihana varmasti kun omistaa omia viinimarjapensaita! (minulla niitä ei kerrostaloasujana ole). Toivottavasti tämän vuoden marjasato on oikein hyvä, metsään pitää päästä syksymmällä, erityisesti mustikoita ja vattuja keräilemään :)